sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Gamla tork



Meillä on mahtava työmaa niille päiville jolloin ei ole mitään muuta tekemistä. Tiluksillamme sijaitsee vanha kuivurirakennus. Se on kaksikerroksinen punatiilinen rakennus, joka ei ole ollut vuosikymmeniin käytössä, tosin ajan hammas ei ole päässyt kovin pahasti puremaan sitä. Ikkuna laseja on mennyt rikki muutama,mutta ryhti on ylväs.

Unelmamme on kunnostaa siitä konttori ja oma sukujuhliemme pitopaikka, sekä myös vierailevien koiraystäviemme majapaikaksi. Etenkin omaksi silmäniloksi ja rauhoittumispaikaksi. Jo nyt mielessä siintää hiukan hämyinen ja tummasävyinen sisustus, jossa avotakan loimu sekä kynttilät tuovat valoa ja lämpöä

Metsätyömaa




Tänävuonna osui mukavasti ajoitus kohdalle metsähakkuissa, että kerkesin mukaan pylväsleimaukselle, moton tuloon, moton kyytiin, mittalista hakkuunjälkeen, uuden ajokoneen ajoa katsomaan ja valmiit puupinot. Ja vielä kelit suosi korjuuta.

Kuvissa näkyy 200 tuntia ajettu ajokone John Deere ja valmiit puupinot. Koneessa kääntyy hytti samaan suuntaan puomin kanssa

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Metsässä mönkii





Tänään olin moton(Timberjack 1270B) kyydisssä kun puita pistettiin nurin, suurin puu oli lähes 2,5m3. Kuvissa ajetaan viimesiä puita nurin kuviolla. Huomenna tulee ajokone ajamaan puut pois tien viereen. Täytyy mennä katsomaan pitäisi olla ihan uusi pyörivällä hytillä oleva John Deere





Viime torstaina olin Versoeoodin ostomiehihen mukana leimaamassa pylväsmäntyjä lumikengät jalassa, 5tuntia käveltiin metsän siimeksessä. Iltapäivällä motokin ilmestyi metsätien kääntöpaikalle. Siinä turistiin ja juotiin kahvit.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kevään valmisteluja





Siirtelimmen kylvökonetta vähän parempaan asentoon ja purkasimme innoissamme Jussi-tuotteen paketteja.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Tietoa lisää ja tavaraakin

Tänään olin Turengissa Tume Oy:llä Nova Combi käyttökoulutuksessa. No messuilla Pietilän Jorma oli jo aikoinaan opastanut Nova Combin perusteet, mutta kaikkea muuta tietoa tuli lisää. Nyt kun vielä tumen miehet tulevat asentamaan sähkölaitteet että voi kokeilla pihalla koneen toimintaa. Huomenna tulee Jussi-tuotteen ruuvi ja peittain. Niitäkin päsee hiukan harjoittelemaan enne tosi toimia.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Ohjemaa koko viikoksi



Tänään Irman ottama kuva, kun ajelin peltoteillä. Lunta riittää ettei näy kuin puolet autosta. Eikä tällä kertaa ojassa. Tänä talven ojaan ajosaldo omilla teillä 2 etuperin 1 ja takaperin 1. Jussi jo totesi että minulla pitäisi olla takaveto Hilux etten pääsisi edes metsäteille. On näet joutunut hinaamaan joka kerta Fordilla ylös.

Tänään siivosin kuivuria odottamaan lajittelu urakkaa varten.

Niin siitä ohjelmasta huomenna, suoraan yö-vuorosta menne Turenkiin Nova Combi (kylvökone) koulutukseen. Loppuviikosta tulee Tumen asentajat laittamaan tietokoneet ja muut laitteet Nova Combiin Pakaalle. Samoin loppuviikosta tulee Moto metsää puimaan, sitten alkaa polttopuiden ajo sieltä.

Eli huomisen jälkeen olen taas viisaampi!!!!

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Pohdintoja maataloudesta

Viikolla vein tilityslapun vehnästä naapuriin, kun meni heidän viime vuotisia(08) vehniä samalla minun tämän vuotisien(09) mukana. Siinä samalla katseltiin viime keväistä tilityslappua ja suruksi huomasin perushinnassa olvean 35euron hintaero tonnissa. Tämä hiukan pistää miettimään homman ja panostuksien järkevyyttä nykypäivinä.

Eräällä maatalous aiheisella keskustelu palstalla oli keskustelua elinkelpoisesta tilasta, jossa oli linkki länsi-suomen neuvontajärjestön kirjeeseen. Siinä todettiin laskelmilla kuinka nykymaataloudessa rakenne on muuttunut. Otsikossa oli että uusien ehtojen mukaisia elinkelpoisia yli 50ha tiloja varsinais-suomessa olisi 2000kpl ja vanhoilla ehdoilla yli 30ha oli 3500kpl. Julmaa että valtio valta ajaa tälläistä.

Viime keväänä kävin juuri näihin investointitukiin liityvän koulutuksen ja siellä kouluttaja kävi esimerkein läpi maatalalouden kannattavuutta ja hänen laskelmat olivat että viljelijäperheen elättävä viljatila on 300ha ja vastaava maitotila pitäsi olla yli 70lehmää. Tämä on se sama summa minkä keskiverto palkansaaja perhe (kaksi aikuista) sai vuodessa.
Vielä 20vuotta sitten 50ha tila oli isotila joka elätti perheen, mutta nyt 150ha vastaava tosin elättä yhden jäsenen.

Laskelmissa esitettiin kuinka vaikeaa on saada 100ha:lta yrittäjätulo täyttymään investointi tukien ja spv saamiseksi. Näillä keinoilla valtio ohjaa investointituet pois investoivilta(lue velkaisilta) alle ja ylikin 100ha tiloilta. Tosin
nykyisillä viljan hinnoilla ei pääse kukaan hurramaan, ja jos yrittää panostaa laatuun niin tiukkaa tekee saada viljelystä yli 400euron/hehtaari tuoton viivan alle. Tästä sitten aletaan maksamaan lainoja ym.

Samalla luin kun jossain päin tarjotaan peltoja vuokralle 600euron hinnoilla ja oottajia on, voi vain ihmetellä mistä ne 600euron/ha vuokrahinnat maksetaan, jos viljasta ei tule kuin n.400euroa/ha jolloin 200euroa jää otettavaksi muualta.

Mutta pakko on uskoa tulevaan, ja yrittettävä kompensoida heikko hinta määrällä ja pinta-alan kasvattamisella. Ja investoitava toimiviin ja tehokkuutta parantaviin ratkaisuihin.

Kevät alkaa

Tässä on jo kovaa vauhtia valmisteltu tulevia kevät töitä.

Uuden kylvökoneen täyttöön ja peittaukseen on investoitu toimivat ja käytännölliset laitteet. Suurin urakka on tehty 77m3 ohraa on siiretty laakasiilosta ruuvilla siiloihin. Nyt pieni siivous ja lajittelu käyntiin, yli 30tonnia lajittelua edessä. Viljely suunnitelmat on lyöty lukkoon ainakin alustavasti vehnä, kaura ja mallasohra, sekä 7ha luonnonhoito ja riistapeltoa.

Konekuumettakin olisi taas näkyvissä, tosin tällä kertaam ehkä enemmän rouvan pihan hoitoon. sillä 0,5ha monimuotoinen tontti ei ihan käsipelillä taivu. Kaivinkoneiden lisäksi ajatuksena olisi pienkuormain avuksi.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kuvia pikku isännän ilmeistä






Kaikki vielä iloksi muutuu :)

Siemen vehnä lähti





Kanteleelta lastattiiin kuun puolivälissä 80t siemen vehnää kunnostettavaksi. Toisen kuorman haki Samppa Trans:n auto, jossa oli aika miehekäs kärry. Muutenkin auto oli huippu vaakoineen tasan 40t lähti kyytiin, niin kärryssä oli nouseva teli edessä ja takana. Koko autoon taisi mennä lähes 80m3 kauraa. Vehnä kärryssä oli aika surkuhupaisa näky, olisi mennyt aika paljon lisääkin. Yhdistelmällä oli mittaa 24metriä

lauantai 27. helmikuuta 2010

Valtran tehtaalla käynti

Käytiin porukalla Valtran tehtaalla eli Minä, isä, Jussi, Olli ja Torsti olivat reissussa.

Nähtiin paljon Valtroja ja muutama MF:kin. Todella moni traktori oli menossa rajojen ulkopuolelle lähinnä Ranskaan ja Englantiin. Tuli huomattua 3 portaisen ja Versun pikavaihteiden ero ja saati sitten Directin vaihteiston ero vanhaan. Olli halusi itselleen ostettavaksi oman traktorin, ja FE sai nallen ja Satu lehmäkuvioisen C-sarjan avaimen perän.

Valtra antoin kaikille käviöilleen lippalakit nyt ne komistaa keväällä John Deere ja Ford miehilläkin päässä. ;). Esittelijä tiesi kyllä pitkällä kokemuksella kaiken tehtaasta.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Viljaa lähtee mailmalle tai ainakin myllyyn







Alkaa olemaan melkein kaikki viljat mailmalla, kuvissa kaura on lähdössä Hyvinkäälle. Loput Zebra vehnä lähtivät keskiviikkona. Ja ensi maanantaina ja tiistaina lähtevät siemen vehnät. Kuvissa on talvinen kääntöpaikkakin. Se toimii myös Ollin ratana

perjantai 5. helmikuuta 2010

Viljaa ja pesua

Eilen ja tänään siirtelin keväällä kylvettävää Bjarne vehnää kaatosuppilosta ja kärrystä siiloihin lajittelua odottamaan.

Eilen ei ollut ongelmia. Mutta tänään lyötiin lyötyä oikein kunnolla, ensin. Siis tarina alkaa: Valtra oli seissyt nämä kovat pakkaset tallissa, joten laitoin lämmitykseen ja parin tunnin päästä höräytin koneen käyntiin. Sen jälkeen ajattelin mennä takaisin konttoriin lueskelemaan hetkeksi. Hetken kuluttua menin takaisin Valtran luo. Mitä vielä ovet oli lukossa ja traktori käynnissä. Ei muutakuin Kanteleelta hakemaan vara-avaimia. Tämä kiitos siitä että on tullut tavaksi laitaa koneet lukkoon. Viime kesänä tuli parikertaa kiivettyä Fordiin takaikkunan kautta.

No lisää, kun vihdoin sain kärryn siirettyä ja kipattua kuiluun. Juuri kun ehdin tulla pois siilotasanteelta, niin huomasin että elevaattorin merkkivalo oli sammunut. No tietysti pieni sähkökatkos oli ollut ja elevaattori tukossa. Ei muutakuin elevaattoria alakautta tyhjentämään.


Tänään sain myös pestyä autoja ja traktorin viimeinkin kun oli melkein hellettä -3.

Eilen olimme koko perhe Pakaan vanhan isännän 60v juhlissa. Me veimme hänelle lahjaksi television jotta joutilas aika menisi mukavasti.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Naskalista nakukuva

Metsäkone kuumetta

Kuume kasvaa, ja järki vähenee.

Kun tykkään tehdä kaiken näköisiä laskelmia, satuin laskemaan kannnattaako itse tehdä ensiharvennuksia energiapuuksi. Järkytykseksi laskelmat näytti että työ kustannuksia on lähes 80% tienvarsipinossa. Tästä se siiten alkoi.
Nyt olen isäni (yllyttäjä)kanssa etsitty erilaisia vaihtoehtoja. Sopivampana voisi olla ajokone ja siihen harvesteripää. Eli ajo ja kaato hoituisi samalla koneella. Ongelma on mistä löytyisi ehjä ja edullinen ajokone. Saas nähdä miten käy. Kun uusi metsäsuunnitelma tulle siitä sitten voi laskea vuotuisen harvennusmäärän ja se kertoo viime kädessä hankinnan järkevyyden.

Kanuuna tyhjennys kuivurita 39t vehnää 50min




Hankin Aku-kanuunaruuvin ja se pääsi tulikasteeseen kun Zebra-vehnää lähti autollinen.
Ja kyöllä Aku-ruuvi lunasti odotukset ja auto täytti 50min ja n39tonnia vehnää lavalla.

3 siiloa tarvitsi olla jatkuvasti ruuville että sai maksimi täytökseen.

Taustalla lattialla on vielä ihan normaali vetävä AKU kesän pytty projektia varten.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Lannoitteet tuli



20 tonnia Belor lannoitteita tuli tänään,ja isolla autolla. Onneksi laitoimme Lännen kaivinkoneen jo aamulla käyntiin, että saisimme autolle kääntö tilaa. Kone oli seisonu joulusta asti pakkasessa. Rauta oli kylmää








Länkkärillä kuorma tyhjeni nopeasti kun nostimme kaksi säkkiä kerrallaan. Tänään pakkanenkin kohteli kivasti n-7 astetta. Illan ratoksi korjasin pikku ulkovalon.

Ford 6600 ajettiin sisään lämpiämään ketjujen kanssa, odottelemaan metsävarustuksen kiinni laittoa. Taitaa siihen tulla öljyn vaihtokin, viime keväänä ei saanut huoltoa. Kun ei sitä käytetty touko töissä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pupustusta


Eilen olimme jänisjahdissa 9 miehen voimin Kanteleella, jahti päälikkön Hannes Höykälän johdossa. Pakkasta ja lunta oli tämän talven verran, mutta silti Remu Beagle jakso hienosti lumihangessa tarpoa. Jäniksiä nähtiin mutta saaliiksi asti ei niitä saatu. Sää oli pakkasesta huolimatta aivan täydellinen. Nuotiot jahdin välillä lämmittivät kivasti. Muut jatkoivat sen perään illanvietolla metsästysmajalla minä lähdin Kanteleen kylän vuotuisiin Nuuttijuhliin töihin.

torstai 7. tammikuuta 2010

Talvi on ja pysyy vissiin

Tänään tuli laitettua EU-traktoriin jääketjut kiinni ja rankakärry kaivettua lumesta. Jos vaikka menisi metsään, aluksi veisi raivaussahan lähemmäksi kuviota.

Tosin lunta on aika mukavasti jo pelloilla. Tänään ajattelin oikaista pellon poikki kotia mönkijällä, vauhdilla kun ajoi niin mahastaan se jäi kellumaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Talvisia kuvia





Talvisia kuvia

torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi 2009

Tästä se alkaa, näin sitä taisi ajatella tammikuussa 2009.

Paljon kerinnyt tapahtua kuluneena vuonna.

Tärkeimpiä!!!
Pikku isännän odotus ja sen tulo mailmaan.


Pitkään odotettu kylppäri tuli viimein valmiiksi (pari pientä juttua lukuunottamatta).

Maatilalla oli investointien vuosi:

-Mönkijä siis Eu-traktori Polaris kärryineen tuli taloon
-Tumen Cultiplus muokkain kävi (syksyllä myytiin pois)
-Kasvinsuojeluruiskun ohjaus järjestelmä tuli GPS-pohjaiseksi
-Land Rover Defender tuli maatilan autoksi
-200m3 Arska viljasiilo valmistui juuri ennen puinteja
-Valtra T151 tuli tehtaalta syysmuokkaukseen
-Tume Nova Combi 4000 tuli odottamaan kevättä
-Peräkärry Muuli 1600 tuli viimeisenä hankintana.

Ensi vuonna 2010 ei tule ihan näin paljon hankintoja.

Mutta paljon tuli opittua taas uutta ja 2010 haetaan ja hiotaan omia toiminta tapoja ja ideoita kohdalleen. Ajan käyttöä täytynee vielä tehostaa aikalailla, sillä paljon "piti tehdä" jäi tekemättä.
Metsä lehdessä haastateltava sanoi "jollei metsässä ole aamu 5:ltä, niin sinne on turha enään mennäkkään" tämä pitää itsellä ainakin paikoin totta, ei ehkä ihan 5. Kun olisi edes 7-8 aikaan hommissa.

Ajattelin että helposti tämän kaiken hoitaa näin vuorotyön ohessa, mutta ei se ihan heittämällä mennyt. Hattua nostan niille jotka tekevät 8h/5päivää maatilan ohessa. Itsellä huomasin että vuoropäivinä 4vuoron (kotoa pois 14h/vuoro) jakson ajaksi on turha suunnitella ohjelmaa.

Viljasato oli paikoin erinomainen, mutta ei ehkä huippusatoa saatu. Eli jäi vielä parannettavaa.Eli ei menty vanhojen isäntien saavutusten ohi heti.;)



Metsä

Muutama pieni päätehakkuu kuvio oli Kanteleella ja Pakaalla. Energiapuu harvennukset jäivät tältä vuodelta. Kun tuntu aika häviävän ennakkoraivauksilta. Ja sitten tuli kovat pakkaset ja lumi. Siis selitykset.

Kanteleella tehtiin pellon vieri puut pois, sitä tulikin melkoisesti. Kuten halkojakin tuli isot kasat. Mutta kukaan ei kerinnyt niitä viemään katon alle talveksi. Keväälle jäi melkoisesti hommaa.

Ensivuodelle on ohjelmaa luvassa ja paljon.!!!!

Hyvää vuotta 2010 ja kiitos vuodesta kaikillle hengessä mukana olleille

T: Haaralan tila

lauantai 26. joulukuuta 2009

Kauraa lähti


Hip hei kauraa lähti 2 autokuormallista Hyvinkäälle Myllylle. Aina tulee kiire, sillä torstaina ilmoitettiin että kuorman haku tiistaina. No ei muutakuin perjantaina ruuvia hakemaan kaupasta. Maanantaina kasattiin ja asennettiin kahden kaivinkoneen voimin ruuvi siiloon, sekä pieni testaus(asennus pimeällä ja pakkasviimassa kommentteja kuului että kesälläkin voi tehdä).
Tiistai aamuna klo 7 auto tuli hakemaan, tosin ajoi heti Eeron pihatietä kunnes isokivi tuli vastaan ja kuski joutui pakittamaan takaisin. Minä juoksin kuivurilta lamppu heiluen opastamaan uusille urille

Olin suunnitellut että auto kääntäsi sänkipellolla, mutta kuski halusi ajaa kuivurin ympäri. Sieltä ei ole koskaan kukaan ajanut yhdistelmällä, näin myös sanoin kuskille. Mutta totesi että jonkun täytyy tehdä se ensikerrankin. Hienosti se sieltä meni. Eli Tiistai päivän aikana kaksi autoa haki kauraa n.80tonnia. Illan auto kävi kääntämässä sänkipellolla.

Kiire tuli taas mutta homma onnistui aika hienosti.

Peräkärry


Tuli pitkään ja hartaasti mietittyä peräkärryä, jolla sitten vaikka huonekaluja liikkeistä hakee pois. No totuus on kyllä se kun kesällä lähdin hakemaan Pakaalta mönkijää Kanteleelle oikein peräkärryn ja ajosiltojen kera. Pakaalla asettelin hienosti ajosillat kärryn reunalle, sitten ei kun ajamaan mönkijä kärryyn. Heh ei se mahtunut sinne ollenkaan ei edes eturenkaat. Joten sitten alkoi armoton kärryn metsästäminen. Minulle löytyi sitten MUULI 1600L eli 3500mm*1600mm ja korkealla kuomulla eli sisäkorkeus n.150cm.



Samalla laitan kuvan myös hankinnoista eli uudesta kylvökoneesta joka tosin tuli jo syksyllä. Eli TUME NOVA COMBI 4000. Eli 4m kiekkovannaskylvökone jolla voi suorakylvää.
Eli tällä härvelillä pitäisi saada päivä hehtaari tuotos kohdalleen. Ja muutenkin kustannuksia karsittua ja ennen kaikkea aikaa. Tosin en aio suorakylvää pelkästään vaan muokkauksesta hiukan tinkiä

tiistai 15. joulukuuta 2009

F.E.J.V, siis Herra (lordi) Öfää koiriin tutustuminen

Öfää ei ole juurikaan päässyt tutustumaan omin koiriin, vieraisiin kyllä äidin mukana kaksipäivää koiranäyttelyssä Helsingissä.
No kuitenkin tänään Pulu (amerikan coccerimme) pyöri ja hyöri ympäriinsä ja Herra Öfää kiikui keinussaan ja pulu päätti nousta haistelemaan pientä miestä. Ja kyllä pienellä miehellä oli hauskaa kun sellainen hölmön näköinen karvakasa tuijottaa ihmetellen. Herra Öfää viihtyy hienosti kiikussaan kun seuraili Pulun ja Aussi Konnan pyörimistä. Pullulla oli suuri tarve juosta Öfään roikkuvien jalkojen alta.

Vesi tuli sisään Pakaan pajalle (myös viljelyä)




No niin tästä alkoi uusi aikakausi koneiden ja autojen pesuihin. Eli Pakaan Navettaan tuli tauon jälkeen paineellinen vesi. Mäenrinna Asko kytki uuden putken kaivosta pumpulle. Jäätymisen suojaksi laitettiin lämmityskaapelli myös putkeen. Painepesurikin on jo viety sinne odottamaan tosi toimia.

Tässä on tuskailtu ensi vuoden viljelysuunnitelman kanssa, mitä sitä laittaisi. Kevyenä ajatuksena olisi lisätä siemenviljelys alaa, ehkä. Jako voisi mennä näin siemenkaura, siemenohra ja vehnä.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Nimi tuli isäntäehdokkaalle

No niin saattin sitten nimi nuorelle herralle, se kuuluu näin Frans Emil Johannes. Se tuli juhlallisesti 6.12 itsenäisyyspäivänä ja Frans Emil Sillanpään nobel- palkinnosta on kulunut 70 vuotta. Tätä viimeistä emme tienneet mutta kirkkoherra Heikki Hakamies valaisi asian meille.

Eli meillä on nyt sitten 2 ehdokasta seuraavaksi järjestyksessään 20.isännäksi:

Frans Emil Johannes
Oliver Eino Juhani

Saa sitten nähdä kumpi innostuu tästä puuhasta.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Rasvaa ja laakereita

No LR Defenderin pyöränlaakeri sanoi sopimuksen irti 140tkm, ja totaalisesti. Sitä luulisi että, laakerivian kuululisi ja huomaisi aiemmin. Mutta Defender tunnetusti omaa hieman kovemman tauta äänen "ominaisuus" ja Pakaan ja Kanteleen välinen tie ennen pakkasia oli hiukan veltto niin ei sitä vain huomaa. Renkaan heilunta oli aika miehekästä
Tosiaan laakeri oli jo osittain hitsautunnut akselille. Tämän kunniaksi vaihdoin laakereiden lisäksi uuden nysäakselin ja kiristys mutteri systeemin vanhan "paremman" malliseksi. No eihän se tähän jäänyt.
Tiistain koeajo lenkin jälkeen pyörässä oli vielä klappia "ei ominaisuus". Eli olkatapin laakeri oli myös sanonut sopimuksen irti. Eli taas purkamaan koko paketti ja uusia osia lisää. No perjantai iltana sain paketin kasaan. Sen ihmeenpää testiä en kerinnyt tehdä. Koska lauantaina ei saanut jatkaa auton pulausta että,jollain ihmeen keinolla käteni olisivat puhtaat/puhdistuisiat en sunnuntaita. Kun on ne ristiäiset.

Hauska on siinä että Defender on vuosimallia 2003 ja rakenne 60 luvulta

tiistai 24. marraskuuta 2009

Autokuumetta tai konekuumetta

No tänään niinkuin arvasin, Eino Isä poisti autokuumeensa perinteisellä auton ostolla.
Kyllähän auto/kone kuume on paha, itselläkin tietyin väliajoin tulee jokin kuume. Välillä puimurikuume, kuivurikuume ym. Tai pahin autokuume.
Tänään mietin jos meidän yksityisautot yhditäisi yhdeksi ja monta ehdokasta löytyikin. Toisaalta löysin hienon puimurinkin netistä ja löysin myös kuormaautonkin.
Asiaa hillitsee pankkitilien ja kirjanpidon/excel katsomien ja tutkiminen, tosin kun kuume iskee ei nekään pysty poltetta hillitsemään.

Olen aina perustellut itselleni nämä autohankintani, että se on minun harrastukseni. Sillä en matkustele, laskettele, humputtele. Sekin vielä että pääsen seuraamaan rakkan vaimoni Sadun koiraharrastusta erittäin läheltä, johon voi vaan todeta että se vie seinätkin talosta puhumattakaan rahasta.

Mutta onko vuodesta 1995 kiertäneet autot 15kpl eli n.1auto/vuosi järkevää, kun tähän laskee vielä kaikki rakkaat varaosa/romu autot niin lukumäärä on paljon suurempi.

Nykyään niitä on vain käytössä/rekisterissä 5kpl. Vaikka olen ehkä löytänyt automerkkini, niin vielä himoitsen yhtä mallia (suosikki merkeistäni) koti pihalle. Ehkä jonain vuonna.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Vilja analyysi tulokset ja kuumeet

Tänään uskaltauduin kysymään analyysi tulokset. Pettymyksiä ja onnistumisia tuli. Kaura oli yllättäjä 61 hehtolitrapainolla. Zebra vehnät valkuaiset jäi 12%. Mallasohra Scarlett oli muuten hyvä, tosin se ei kelvannut mallastamolle.

Eli jäädään odottelemaan parempia hintoja.

Tilasin ammattimiehen (putkimiehen) loppuviikon projektiin eli Pakaalle navettaan vesi pumpulle.

Matkalla Nesteelle juttelin naapurin isännän kanssa, hänellä on traktori kuume. No se on helposti hoidettavasti, paljon helpommin kuin kausiinfluenssat. Eli ostamalla. Omakohtaista kokemusta.
No isä Einolla taitaa olla auto kuume nousemassa, ja varmaan hoitaa sen huomenna pois.
Itsellä olsi pienta poltetta kuorma-autoon, vaihtolava sellaiseen. Sillä saisi mukavasti kuljetettua viljat Kanteleelta Pakaalle tai toisin päin. Mutta käyttö ja huolto kustannukset vähän hirvittävät.

Niin kustannuksista. Päättäjät ovat keksineet pakettiautoille kivan rahastuskeinon eli uuden päästö pohjaisen käyttömaksun. Defenderissä maksu ainakin kaksinkertaistuu.

Että tälläistä

lauantai 21. marraskuuta 2009

Kun kaikki pitää pimeässä tehdä

Eilen illalla kävin viemässä Valtralla kärryn takaisin Pakaalle. Tarkoitus oli että laitan sen takaisin Ford 6600 perään ja talliin. No tietysti pieleen meni sekin. En muistanut että, kun Valtran perästä otta kärryn pois niin tukijalkaa ei saa laitaa ylimpään reikään. 6600 perään sen sai tietysti, mutta jalka jää kyntämääm maata oikein kunolla. Ei muutakuin paksuja lankkuja Fordin renkaiden alle, että sain jalan löysäksi ja nostettua ylös. Tietysti vanha kärry poltti Valtrasta jarruvalojen sulakkeen, siihen tilalle laitoin varasulakkeen. No nyt toimi jarruvalot, mutta oikea takavalo ja osa sisävaloista meni pimeäksi. Tunnin selvittämisen jälkeen huomasin että olin ottanut varasulakkeen juuri näiltä valoilta. Varasulake rivi on hiukan ylempänä. Niin kuka on sähkömies.

Konttorissa on nyt jo toinenkin pistorasia ja kotoolta on kannettu esitteitä ja lehtiä hyllyyn.