Pikku isäntä tarkasti lavetti-auton
Elämää ja tapahtumia maatilalla. Ajatuksia maanviljelystä, metsänhoidosta. Tarinaa vanhojen rakennusten kunnostamisesta.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Sampo Rosenlew lähti kohti uusia seikkailuja
Sampo Rosenlew lähti kohti uusia seikkailuja. Sampo täytyy kiittää hyvästä työstä, mahtavasti puinut.
Tulva kurmoitti siltaa
Kevät tulvat koettelivat meidän 6 siltaamme, joista yksi kärsi pahoja vaurioita. Tosin vauriot eivät tullet kaikki tänä keväänä.
Vesi oli syönyt sillan reunoilta metrin levyiset ja puolen metrin syvyiset uomat
Sillan pystypalkki oli liikkunut noin 1/2metriä jolloin kansi on tyhjän päällä saman verran.
Maisemaa sillalta
torstai 7. huhtikuuta 2011
Lumi sulaa
Nyt se näyttäisi sulavan, ainakin lampi on täynnä ja silloista ei pääse kulkemaan. Soramonttu kin oli äyräitään myöten täynnä, harmi kun ei tullut otettua kuvaa siitä.
Kasvinsuojeluaine varasto on aika täynnä kesää varten, pieniä hienosäätö täydennyksiä tulee vielä. Jos keritään niin ruisku ja puimuri myyntiä vielä viritellään ennen toukoja, saas nähdä.
Kesä rengit on tulossa, joten maalaus ja kunnostus urakat voidaan saada tehtyäkin.

torstai 17. maaliskuuta 2011
Kevään odotusta
Aurinko alkaa lämmittää ja konekuume kasvaa kestämättömäksi.
Nyt talliin saapui lautasmuokkain Väderstad Carrier 425. Työleveys siinä on tuo 4,25 metriä Tällä olisi tarkoitus aukaista sänkeä keväällä ja idätys muokkaus puinnin jälkeen.
Viljasiirtoon tuli kapasiteettia kuorma-auton muodossa ja viiden lavan voimilla. Scania T92 vaihtolava-
laitteilla.
Nyt taitaa olla myös rouva "Haarala" täynnä koneista, eli ehkä ei tänä vuonna tule lisää koneita. Scanialla lupasin tuoda multaa ja kiviä pihaan.
Nyt talliin saapui lautasmuokkain Väderstad Carrier 425. Työleveys siinä on tuo 4,25 metriä Tällä olisi tarkoitus aukaista sänkeä keväällä ja idätys muokkaus puinnin jälkeen.
laitteilla.
Nyt taitaa olla myös rouva "Haarala" täynnä koneista, eli ehkä ei tänä vuonna tule lisää koneita. Scanialla lupasin tuoda multaa ja kiviä pihaan.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Sampo sai uuden kodin
Meidän mahtavasti palvellut Sampo sai tänään uuden kodin, ei tosin vielä muuttanut vasta keväämmällä.
Sampo tulee kyllä vähän ikävä, koska se on palvellu meillä todella hienosti ja varmasti. Nyt toivotaan että Dronninborg lunastaa paikan.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Jotain muuta kuin metsää
Tämä vuoden alku on mennyt metsäisissä merkeissä, mutta vaihteluna viime viikolla oli viljaista menoa.
Ohraa ja vehnää lähti mailmalle kokoautolliset, molemmissa tapauksissa otettin Kanteleet perävaunut ja Pakaalta veturi täyteen.
Samalla tohinoilla kävin istuskelemassa Jumbon hytissä. Kuvassa on puinti tiedot edellisistä puinneista. Luulisin olleen rypsiä tai rapsia.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Kuvia talvesta
Tässä hiukan kuvia talvimaisemasta, kun tuli hankittua maatilapokkari taskuun vihdoin. Jos tätä ei rikkoisi heti
Tiestöstämme on pitänyt huolta Linko-Jussi , hänelle suuret kiitokset siitä. Jussia varmaankin ilahdutta että kyllä se kevät sieltä vielä tulee
Tiestöstämme on pitänyt huolta Linko-Jussi , hänelle suuret kiitokset siitä. Jussia varmaankin ilahdutta että kyllä se kevät sieltä vielä tulee
Metsäkuvat on tulevasta hakkuu alueesta, sinne iski pahasti kirjanpainajakuorias tuho viime kesänä, joten meille tuli ajankohtaiseksi yrittää minimoida tuhot ja kaataa vanha ja väsynyt kuusikko. Harkitsimme monia eri vaihtoehtoja, kuten jättää männyt kasvamaan, mutta siinä pelkäsimme miten ne pysyisivät yksinään pystyssä. Kun maapohja on vanhaa savipeltomaata, olisiko männyt juuret riitävän vahvat ja kun syysmyrsky oli jo kaatanut kumminikin mäntyjäkin. Kaikkein pahinta oli siltikin että hyönteistuho oli iskenyt myös nuorempiin 70-80vuotiaisiin puihin. Joten päätimme uudistaa nämä metsäkuviot, koska se olisi ollut suunnitelman mukaan edessä kumminkin seuraavina 8vuotena
Hakkuu 2011
Torstaina alkoi tämän vuoden hakkuu työmaa. Kävimme tarkastelemassa työmaan lauantaina.
Kaadetuissa näytti olevan todella vähän lahoa, kun ajattelee metsän ikä on 120vuotta
John Deere 1470D työmaalla
Tukit on tehty osarunkona eli 20metriä pitkänä
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Metsätöitä
Nyt ollaan tehty ahkerasti hankinta harvennusta, koivikko on jo palasteltu alustavasti. Töitä on tehty Tapio sykeharvesterilla ja moottorisahalla.
Taas on tulossa tilalle yllätyksiä!!!!! Tarkkaavaiset huomaavat lähiaikoina!!!!!
Kuva on otettu kännykällä, kameraa ei ole vielä hankittu
torstai 6. tammikuuta 2011
Vuosi 2011
Vuosi vaihtui minulla työn merkeissä suomen suurimalla jalostamolla, niinkuin edilleninkin vuoden vaihtokin. Tosin Porvoon raketit näin ja syötiin pienellä porukalla nakit ja lihapullat tietysti ranskalaiset, unohtamatta perunasalaattia. Tietysti kilistelimme kuohujuomilla (alkoholiton).
Vuodelle 2011 on kunnian himoisia projekteja tiedossa, saas nähdä kuinka monta niistä ehtii valmistua.
Pieni listaus
PS. se "kiva yllätys" mitä lupailin ennen joulua, on tullut voimaan, eli saimme hienon mahdollisuuden hankkia lisämaata ihan naapurista Pakaalta. Kiitos suuri naapurille
Vuodelle 2011 on kunnian himoisia projekteja tiedossa, saas nähdä kuinka monta niistä ehtii valmistua.
Pieni listaus
- Ladon ovien suurentaminen puimuria varten
- traktoritallin maalaus ja kunnostus
- Sillan levittäminen (puimuria varten)
- siilon kasaus ja sille betonilaatta
- polttoainesäiliö katos/mökki
- pesupaikka
- Kaiteita siltoihin
- kuivurin mäen muokkaus
- kuivurin pannuhuoneen kulkusillan teko
- kuivurin ikkunoiden korjaus
- navetan päädyn maalaus
- navetan lantalan ovien uusiminen
- navetan ikkunoiden korjaus
- valaistus työmaat kantele ja pakaa
- lammen entisöinti
- pellonvarsi puiden kaatoa
- Kellarin katon teko
- vanhan kuivurin ikkunoiden korjaus
- ensiharvennusta
- taimikonhoitoa
- koneiden kunnostamista
- pihan siivousta perintöromuista.
PS. se "kiva yllätys" mitä lupailin ennen joulua, on tullut voimaan, eli saimme hienon mahdollisuuden hankkia lisämaata ihan naapurista Pakaalta. Kiitos suuri naapurille
maanantai 27. joulukuuta 2010
lauantai 18. joulukuuta 2010
Joulu on tulossa
Niin se vaan sieltä saapuu, siis joulu. Taas kerran ja kaikki tärkeät työt tekemättä. Tähän aikaan piti suunnitelmien mukaan olla 150m3 energiapuuta nurin, vähintään. No osan alustat on sentään raivattu.
Pakkanen ja lumi lannistivat, heikkoja teko syitä. No tulihan luppoajalla tehtyä olohuone ja työhuone remontti.
Yllätyksiä talveen mahtui jotka sekoittivat aikatauluja, Åkermanin rikkoutuminen ja sen korjaaminen veivät aikaa.
Uudelle vuodelle on tulossa kivoja isoja "yllätyksiä" tai oikeastaan ne taitavat keritä jopa tälle vuodelle, mutta vaikutukset ensivuodesta eteenpäin.
Ei muutakuin joulukuusta etsimään!!!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
EIMA 2010 Bologna
Kävimme vaimon kanssa EIMA 2010 maatalousnäyttelyssä Italian Bolognassa. Näyttely on valtava 3päivässä juuri ja juuri sen pystyi läpi kävelemään. Kävimme tustustumassa meidän ruiskunvalmistan Monica Mist:n osastoon ja yrityksen omistajaan. Italia näkyy olevan ruiskun valmistajien luvattu maa, sillä siellä oli valtava määrää ruiskun valmistajia ja komponenttien valmistajia. Ajettavia ruiskuja oli melkoinen kirjo.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Tallin siirtoa
Siirsimme tässä taannoin "punaiselta mökiltä" eli Eeron talolta vanhan kevytrakenteisen autotallin. Koneita ja miehiä oli oikein urakalla. Ehjänä saatiin siirettyä n.300m matka. Tästä olisi tarkoitus tehdä jossakin vaiheessa öljysäiliöille katos
torstai 4. marraskuuta 2010
Stratos saapui
Uusi kasvinsuojeluruisku MonicaMist Stratos 3000 saapui. Tekniset tiedot levevys 21metriä, säiliö 3300litraa. Puomisto on varustettu nestejousituksella ja kallistuksella.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Se puimuri eli Jumbo tuli taloon
Ajoimme Porvoosta tämän 4,4metriä leveän (ilman pöytää) puimurin Pakaalle. Täytyy sanoa että oli se kokemus. Toisin GPS:n mukaan kone kulki 27km/h, mutta se leveys oli mielen kiintoinen.
Hallin ovista jäi puolilleen n.1,5cm tilaa, eli sisään mahtui. eturenkaat ovat kunnioittavat 1120mm leveät.
Hallin ovista jäi puolilleen n.1,5cm tilaa, eli sisään mahtui. eturenkaat ovat kunnioittavat 1120mm leveät.
Pöytä tuotiin Valtralla, vaunu oli 11metriä pitkä puimuriin tarkoitetun aisan takia
Kesä 2010 takana päin ja siitä yhteenveto
Paljon tehtiin ja vielä enemmän jäi tekemättä.
Korvaamaton apu oli naapurin Torstista joka hääri kesällä mukana.
Maalaus talkoisiin tuli avuksi naapurin Juha ja kummipojan isä Bakyt ja pari hänen kaveria.

Tärkeimmät tuli kyllä tehtyä, eli navetan parvensillan ja katon korjaus. Tosin katto on hiukan vielä kesken.

Mahtavana kuivuri tuli maalattua 80% valmiiksi, jäi vain todella pahat paikat jäljelle.

Hei hei rakas Land Rover, nyt isäntä seisoo uuden ja vanhan välissä. Appiukkokin tokaisi "nyt se on tullut järkiinsä" Kun Hiace tuli taloon. Ne se järkiinsä tulo oli väliaikaista

Kesällä päästiin puimaankin tosin sato oli mitä oli. Kuva Kanteleen kuivurista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)